Kutsumme kotikaupunkilaiset nauttimaan loppukesän tunnelmasta, musiikista, luovuudesta, yhteistötaiteesta ja hyvinvoinnista epäsuomalaiseen tapaan sunnuntaina. Tule paikalle nauttimaan ja rauhoittumaan - oma viltti ja eväät mukaan.
Päivän musiikillinen ohjelma koostuu KuopioLOVE-bändin tarjoamista maistiaisista sekä Kaikumon järjestämästä livemusiikista Open Stagen, Funkkistuntin ja Hallintohimmelin parissa. Livemusiikin lisäksi piknikillä rauhoitutaan yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin äärelle äänimaljarentoutuksen, joogan ja yhteisötaiteen avulla. Musiikkiteemainen kirppis ja perinteiset pihapelit tuovat myös mukavaa oheisohjelmaa päivän kulkuun.
Yleisö osallistetaan tapahtuman koristeluun; paikalla on itämaisia mattoja, viirejä ja valoja - jokaista kannustetaan tuomaan oma viltti, tyynyjä ja aurinkokennovaloja mukanaan. Kaikki nämä elementit nostavat yhteisön voiman esiin ja luovat unohtumatonta energiaa ympärilleen. Yhdessä teemme rauhoittavan ja virkistävän ilmapiirin, jonka myötä voimme laskeutua alkavaan syksyyn kesäillan hämärtyessä.
KuopioLOVE piknik on juhla, jonka tekemiseen yleisökin osallistuu - tule maalaamaan, esiintymään tai ihan vain nauttimaan!
Eletään kuin viimeistä kesäpäivää!
Tapahtuma on osa KaikumoFestiä, lisätietoja osoitteessa:
www.kaikumo.fi
@kaikumokuopio
@kuopiolove
Sunnuntai 31.8.2025 klo 15:00 - 20:00
Keskusta, Snellmanninpuisto
Kauppakatu 25
70100 Kuopio
Ikärajaton
Päihteetön
Esteetön
Ilmainen